ValonVuoksi facebookissa ja Instagramissa:
https://www.facebook.com/ValonVuoksi/
https://www.instagram.com/valonvuoksi/
UUTISARKISTO
Imatralle julistettiin adventtirauha 1.12.
Imatrankoskella vietettiin adventtitapahtumaa sunnuntaina 1.12. kello 15 alkaen.
Kynttilät sytytettiin kolme vuotta sitten surmattujen Anne Vihavaisen, Katri Ikävalkon ja Tiina Wilén-Jäppisen muistolle.
Tiinan vanhempi tytär Johanna Wilén luki atventtirauhan julistuksen.
Valon Vuoksi lahjoitti kaksi tutkimusapurahaa:
Psykologian maisteri Heli Siltalalle Jyväskylästä 5 000 euroa tohtorinväitöskirjaan, jonka aiheena on väkivallan tunnistaminen ja kustannukset terveydenhuollossa ja
psykiatrian tohtorikoulutettava Lasse Lukkariselle Turusta 2 000 euroa tutkimukseen, joka selvittelee aggressiivisuuden neuropsykologisia syntymekanismeja.
Pastori Susanna Halla puhui.
Tilaisuudessa esiintyi imatralaisista nuorista koostuva kolmihenkinen bändi The Jewels, eli Milla Martikainen sekä Ville ja Lenni Kiuru.
Tarjolla oli glögiä ja pipareita.
Valon Vuoksi järjesti tapahtuman yhteistyössä Imatran kaupungin ja Imitsin kanssa.
12.11.2019 Musiikkiterapeutti Ari Ollikainen tekee tärkeää työtä suurella sydämellä lasten- ja nuorten parissa. Veimme Arin ostoksille Lappeenrannan Musiikki Fazerille, kun oli aika uusia soittimia. Nyt Eksoten musiikkiterapiassa päästään soittamaan juniorikokoisella akustisella kitaralla Lappeenrannassa ja uudella bassolla Imatralla.
26.10.2019 lahjoitimme 500 euroa Imatran Puutalo ry:n syksyiselle retkelle. Nimi viittaa 1900-luvun alussa rakennettuun idylliseen rakennukseen, jossa yhdistys toimii. Imatran Kulmilla (keskustassa) sijaitsevassa puutalossa on toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja kahvila, jossa kaikki voivat piipahtaa.
17.10.2019 lahjoitimme 500 euroa Hiidenmäen joulukuiselle Mikkelin matkalle. Hiidenmäki on mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskus Joutsenossa entisessä lääkärintalossa. Hiidenmäelle on käymässä kuten liian monille vastaaville tärkeille paikoille. Eksote on ilmoittanut, että lakkauttaa sen kesäkuussa säästö- ja tehokkuussyistä.
Vuoden 2020 kalenterissa Katrin kuvia ja Annen reseptejä.
Lasten ja nuorten talon kalastusryhmältä puuttui kalastusvälineitä, etenkin virveleitä.
Valon Vuoksi päätti rahoittaa puutteet ja lähti nuorisopsykiatri Antti Lehtosen kanssa valitsemaan tarvikkeita. Tuija Nykänen esitteli ammattitaitoisesti tuotteet vavoista uistimiin ja haaveihin. Antti valitsi harrastajan varmuudella sopivimmat ryhmälleen.
Valon Vuoksi toivottaa hauskoja kalastushetkiä!
Kolmas Valon Vuoksi -kävely lauantaina 8.6.2019
Vietimme kauniin kesäpäivän kävelemällä ympäri Imatraa lauantaina 8.6. 2019.
Kävelyvauhti oli aiempia vuosia leppoisampi. Matkalla ehti ottaa kuvia ja ihailla maisemia.
Ohjelmassa oli:
Kokoontuminen Koskenpartaalla ja Pilates alkuverryttely – Karjalaiseen kotitaloon, Hiljan Pihaan tutustuminen – Kulttuuritila Virta, näyttelyyn tutustuminen, mehutarjoilu – Teollisuustyöväen asuntomuseoalueeseen tutustuminen – Neitsytniemen kartano, evästauko, kahvia tarjolla omakustannehintaan – Ortodoksikirkko, tuohusten sytyttäminen – Siitolan kartano-alueeseen tutustuminen – Itä-Siitolan laavulla makkaranpaistoa – Poikkeaminen Veteraanipuistossa, Tiinan sillalla ja Imatran yhteislyseolla matkalla Imatran voimalaitoksen esittelyyn – Kruunupuiston kierros.
11.3.2019 tutustuimme Imatran Klubitaloon ja annoimme lahjoituksen sen toiminnalle. Klubitalo tekee arvokasta työtä muun muassa mielenterveyskuntoutujien parissa. Klubitalo tarjoaa mahdollisuuden päivittäiseen mielekkääseen ja hyödylliseen toimintaan sekä sosiaalisiin kontakteihin. Työntekijät pyörittävät Klubitaloa yhdessä kävijöiden kanssa. Päivittäin siellä käy 20-30 ihmistä. Vuoden mittaan on noin 130 eri kävijää.
22.1.2019 Paperiliiton Kaukopään osasto 21 ry. lahjoitti pikkujoulujen omavastuuosuuden 2000€ toimintamme tukemiseen. Puheenjohtaja Mika Hatakka ojensi lahjoituskirjan Jukka Lemisellle.
Kiitokset Teatteri Imatralle, jolta saimme 1261 euron lahjoituksen 17.1.2019!
Teatteri Imatran revyyssä ”Kolme muskottisoturia” pidettiin huutokauppa jokaisessa 27 esityksessä. Huutokaupassa myytiin teatterin lavastamossa valmistettuja kynttilänjalkoja, jotka oli tehty vanhan teatterin hirsistä. Kynttilänjalasta huudettiin enimmillään 255 euroa.
Lahjoituksen vastaanottivat Jukka Leminen ja Birgit Joronen.
Pistämme hyvän pian kiertämään. Olkaa kuulolla!
Sunnuntaina, joulukuun 2. päivänä klo 15
Valon Vuoksi järjesti adventtitapahtuman Koskenpartaalla, jossa sytytettiin kynttilät Annen, Katrin ja Tiinan muistoksi.
Valon Vuoksen puheenjohtaja Jukka Leminen toivotti kaikki tervetulleiksi ja julkisti 5000 euron tutkimusapurahan saajan: psykologian maisteriopiskelija Salla Kaikkosen, jonka tutkimus käsittelee parisuhdevainoa. Jukka Leminen sanoi, että ”Jos yksikin henkirikos jää tekemättä näiden tutkimusten ansiosta, ne ovat täyttäneet tehtävänsä.”
Pastori Sanna Kiiveri-Kihlanki sanoi puheessaan, että on hienoa, miten omaiset Valon Vuoksessa ovat jaksaneet tehdä surun ja kaipauksen keskellä Imatrasta kaikille parempaa paikkaa. ”Hyvä voittaa, siihen me uskomme.”
Lauluyhtye Toonika esiintyi ja
Jenny Jäppinen luki atventtirauhan julistuksen.
Hae tutkimusapurahaa!
Teetkö psykologista tai psykiatrista tutkimusta, joka selvittää väkivaltarikollisuutta ja väkivaltaisia persoonallisuuksia?
Valon Vuoksi –yhdistys tarjoaa tutkimukseesi 5000 euron apurahaa.
Lähetä vapaamuotoinen ja tiivis hakemus sähköpostilla osoitteeseen valonvuoksi@gmail.com Hakuaika 18.11.2018 asti.
Apuraha luovutetaan Valon Vuoksen ja Imatran kaupungin adventtitapahtumassa 2.12. Imatralla.
Lisätietoja:
Jukka Leminen,
Valon Vuoksen puheenjohtaja: 050 378 2483
Kaisa Juntunen,
Valon Vuoksen sihteeri: 040 568 6303
ValonVuoksi 2019 -kalenterit
Kuvat ovat Katri Ikävalkon ottamia, paitsi elokuun kuvaaja on Katrin tytär Johanna.
Imatralla kalenterin saa ostettua Tää ja Nää -kirppikseltä (Koskenparras 5, arkisin 10-18 ja lauantaisin 10-15) sekä tasarahaa tai maksukuittia vastaan Uutisvuoksen konttorista (Einonkatu 2, avoinna ti-pe 9-12).
Lappeenrannassa kalenterin saa tasarahalla tai maksukuittia vastaan Etelä-Saimaan toimitalon Pressiklubilta (Lauritsalantie 1, avoinna ma-pe 9-14).
Kauempana asuvat saavat sen maksamalla 10 euroa Valon Vuoksen tilille (FI56 5620 0920 4941 83) ja liittämällä mukaan yhteystiedot, niin postitamme kalenterin.
Lisätietoja FaceBook -sivullamme.
24.8.2018 Lahjoitimme toimintarahaa Työtaidolle, joka työllistää nuoria Tää ja Nää -kirpputorillaan Imatrankoskella.
Keväällä 2018 tuimme rahallisesti Lilla Saaristoa, joka pyöritti kerhoja yläkouluissa. Projekti kantoi nimeä Koulufiilis, ja Saaristo suunnittelee sille jatkoa.
Vietimme vuosikokouksen 28.4.2019 Imatran Klubitalossa. Jukka Leminen jatkaa puheenjohtajana. Kannatusjäsenmaksu pysyy 10 eurossa vuodet 2019-2020.
6.7.2018 avattu kävelysilta Vuoksentien yli nimettiin Tiinan sillaksi.
Tilaisuudessa sillan juurelta paljastettiin muistokivi Tiina Wilén-Jäppiselle. Sen muistolaatassa lukee: ”Sillat yhdistävät, niin myös sillanrakentajat. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen oli sillanrakentaja, joka loi paljon hyvää ympärilleen. Imatranajojen palauttamisessa hänellä oli vahva rooli. Hänen työtään kunnioittaen tämä silta on nimetty Tiinan sillaksi.”
Hänen tyttärensä Jenny ja Nelly Jäppinen laskivat kaupunginhallituksen puheenjohtajan Anna Helmisen kanssa sen juurelle kimpun Wilén-Jäppisen lempikukkia, punaisia ruusuja. Lisäksi kaupungin eläinlääkäri Sini Siitonen lauloi hänen lempikappaleensa, Abban Dancing Queenin.
Vuoden 2016 kisoissa Wilén-Jäppinen ajoi kisaradan auki punaisella moottoripyörällään. Tällä kertaa Jenny Jäppinen istui saman pyörän selkään, ja johdatti sillan avajaisväen alueelta pois.
Lue lisää UutisVuoksesta:
https://uutisvuoksi.fi/uutiset/lahella/b4bc5ae4-3d59-400a-8d50-8af51348348e
9.6.2018 Käveltiin 50 kilometriä Valon vuoksi Imatran kauniissa kesämaisemissa. Mukana oli 35 tallustajaa, joista 9 käveli koko matkan. Nuorin kulkija oli 15- ja vanhin 70-vuotias.
17.3.2018 ISSY lahjoitti Valon Vuokselle viime vuoden voittonsa, noin 1000 euroa. Valon Vuoksen sihteeri Kaisa Juntunen vastaanotti lahjoituksen ISSY:n puheenjohtaja Tiina Mansikalta. (ISSY = Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ISSY, jonka jäseniä Katri ja Anne olivat.)
26.1.2018 Saimme hyväntekeväisyyspalkinnon Etelä-Karjalan urheilugaalassa. Valon Vuoksi kiittää Eklua, ja alkaa heräillä talvihorteesta uuteen toimintaan.
Lauantaina 2.12.2017 klo 18 sytytettiin kynttilät Annen, Katrin ja Tiinan muistoksi. Ohjelmassa oli:
Adventtirauhan julistus (Jenny Jäppinen, Valon Vuoksi)
Puheenvuoro (Pastori Ville Kajan, Imatran seurakunta)
Musiikkia (Imatran seurakunta)
Tutkimusapurahan saajat julkistettin (Jukka Leminen, Valon Vuoksi)
Tarkoitus oli jakaa yksi 5000 euron apuraha, mutta kun tuli niin hyviä hakemuksia ja rahaa oli tilillä riittämiin, päätimmekin avittaa kolmea tutkijaa. Tässä apurahan saajat:
Lihua Sun
Tutkijatohtori
5000 euroa
Tutkimusaihe: Brain basis of psychopathy and violence
Turku PET Centre, Turun yliopistollinen keskussairaala
Minna Kumpuniemi
Oululainen psykologi OYS:n Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä ja yliopiston jatko-opiskelija.
5000 euroa
Tutkimusaihe: Väkivaltainen parisuhdevainoaminen
Marko Reponen
Opiskelija Tampereen yliopistossa pääaineena kansanterveystiede. Erikoistumisalana sosiaalipsykiatria.
1500 euroa
Tutkimusaihe: ’Psykoosihäiriödiagnoosin saaneiden vankien kokemuksia mielenterveyspalveluiden saavutettavuudesta.
Tarjolla oli glögiä ja pipareita (Imatran kaupunki ja Martat)
Yhteistyössä mukana Imitsi (Imatran Kaupunkikeskusta ry)
1.10.2017 K-Supermarket Imatrankoski lahjoitti 1 euron jokaisesta lokakuun aikana myydystä Imatrankosken kahvista Valon Vuoksi –yhdistykselle
27.9.2017 Etelä-Karjalassa toimivat Karjalan Keittiömestarit ja Karjalan Paistinkääntäjät sekä Kymen Lihatukku ja HS-Salonki lahjoittivat hyväntekeväisyystilaisuutensa tuoton 1000 euroa Valon Vuokselle – Annen, Tiinan ja Katrin muisto ry:lle.
31.7.2017 Valon Vuoksi lahjoitti 2000 euroa Mansikkarinteen lapsi- ja nuorisokodille. Heillä on suunnitelmissa vuokrata mökki pariksi päiväksi.
27.6.2017 Valon Vuoksi -kävely sujui hienosti. Mukana oli 24 reippailijaa, jotka kävelivät 6-100 kilometriä. Nuorin osallistuja oli 16-vuotias ja vanhin 69. Kolme käveli 100 kilometriä, yksi 55 kilometriä ja peräti seitsemän patikoi 50 kilometriä. Kävelyn aikana koettiin monta hienoa hetkeä, ja moni kävelijä ylitti itsensä. Surun keskellä elävät saivat lohtua liikunnasta ja hyvästä seurasta.
Valon Vuoksi –hyväntekeväisyyskävely 100 km
22.—23.6.2017
Vietimme juhannusta kävelemällä Imatralta Konnunsuon ja Lappeenrannan kautta Savitaipaleen Partakoskelle.
Kävelimme Imatralla ammuttujen toimittajien Katrin ja Annen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiinan muistolle.
Kunnioitimme kävelyllämme myös sotaveteraani Erkki Outista ja 100-vuotiasta Suomea.
Lähdimme taipaleelle Imatran Koskenpartaalta torstaina 22.6. klo 7.00. Reitti eteni pikkuteitä pitkin Konnunsuolla sijaitsevalle Elisyyden Verstas -museolle. Saimaan kanavan ylitimme Soskuan sulkujen kautta. Saavumme Lappeenrannan satamatorille.
Juhannusaattona 23.6. jatkoimme matkaa Lappeenrannan satamatorilta klo 7.00 Jonni Myyrän muistomerkin kautta Partakoskelle ravintola Partarantaan.
Konnunsuon vanhalla vankila-alueella sijaitsevalla Eilisyyden Verstaalla oli avoimet ovet torstaina 22.6. klo 11-14. Museossa oli esillä juhlavuoden näyttely: Arjen tavaroita Suomen itsenäisyyden ajalta.
Näyttelyyn on vapaaehtoinen maksu; tuotto luovutettiin Valon Vuoksi -yhdistykselle.
Eilisyyden Verstaalle on opastus Konnunsuontien ja Läykäntien risteyksestä. Tietoja ja kuvia museosta: www.eilisyydenverstas.fi
13.6.2017 Kiitos kaikille Notkuva pöytä tapahtumaan osallistuneille! Annoksia ostettiin Valon Vuokselle mielenterveystyöhön 241 kappaletta! Syvä kumarrus kaikille!
Valon Vuoksi teki ensimmäisen lahjoituksensa
5.5.2017 Valon Vuoksi –yhdistys teki ensimmäisen lahjoituksensa
Uutisvuoksi kirjoitti: ”Torstaina Imatran joulukuisen kolmoissurman uhrien omaisten perustama muistoyhdistys poiki ensimmäisen lahjoituksen. Vuoksenniskan koulun rehtori Lasse Tiilikka vastaanotti 1500 euron lahjoituksen, joka oli osoitettu koulun pienluokille. Sen koulu aikoo käyttää kevätretken järjestämiseen. – Tuntuu tosi hyvältä. Olemme nyt saaneet jotain hyvää aikaiseksi, ampumisessa menehtyneen Katri Ikävalkon sisar ja yhdistyksen perustajajäsen Kaisa Juntunen huokaa.”
”Yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Jukka Leminen, Anne Vihavaisen leski, toteaakin yhdistyksen pyörittämisen antaneen toiminnassa mukana olleille lisävoimia surun työstämiseen. – Tätä voisi sanoa jopa vertaistukiryhmäksi, Leminen sanoo.”
Vappupäivänä 1.5.2017 saimme lahjoituksena Imatran Sosiaalidemokraattien vaalikirppiksen tuoton. Shekin ojensi Veikko Hämäläinen ja vastaanotti Veera Leminen.
Inhimillinen tekijä 12.4.2017
Miten elää asian kanssa, joka menee yli kaiken ymmärryksen, kysyy Kaisa Juntunen, jonka pikkusisko ammuttiin joulukuussa Imatralla. Anne Flinkkilän vieraina omasta menetyksestään puhumassa Yrjö Timonen ja Eve Jaakkola. Katso ohjelma Yle Areenasta.

Lahjoitus Työtaidolle

Lahjoitimme 24.8.2018 toimintarahaa Työtaidolle, joka työllistää nuoria Tää ja Nää -kirpputorillaan Imatrankoskella. Lahjoituksen vastaanotti Raija Hokkanen (toinen oik.) Työtaidosta. Valon Vuoksesta paikalla Kaisa Juntunen, Ulla-Maija Tuomela, Jukka Leminen ja Hannu Jäppinen.